Syyskausi alkaa

Aloitan työskentelyni Lapuan tuomiokirkon kuoron johtajana elokuun lopulla oikein hyvillä mielin. Takanani on pitkä tie, joka on johtanut tähän hetkeen ja tälle paikalle. Tultuani äskettäin Lapualle olen tuntenut hyvien tuulten puhaltelevan ja olo on jollain tavalla kuin olisin tullut kotiin. Suomen suurimmat urut tuomiokirkon urkuparvella tuntuvat olevan tehdyt juuri minua varten.

Nuorena ja innokkaana urkujensoittajana tunsin olevani pelkästään urkuri. Pimenevät illat urkuparven hämärissä yhdessä uljaan soittimeni kanssa olivat unelmani. Kuorotyö ja musiikin johtaminen nousi kuitenkin jo melko pian yhtä tärkeälle sijalle elämässäni. Syy ja kiitos tästä kuuluu silloiselle oppi-isälleni, jo edesmenneelle Tampereen tuomiokirkon kanttori Jouko Koskelalle, joka omalla vakuuttavalla esimerkillään johdatti minut näkemään yhdessä tekemisen merkityksen ja ihmisääneen perustuvan instrumentin vaikuttavuuden.

Joukon esimerkki on innoittanut minua kuoromusiikin maailmassa monella tavoin. Lienen perinyt häneltä ainakin sen piirteeni, että mitä suurempi esiintyjäjoukko ja mitä suurempi teos on edessäni, sitä enemmän tunnen olevani omalla paikallani. Toinen minuun tarttunut piirre on tavoitteeni saada kuorolaiset tuntemaan yhdessä tekemisen iloa ja kokemaan samalla sellaisia elämyksiä, joita vain musiikki voi antaa.

Pikaisten laskutoimitusteni mukaan Lapuan tuomiokirkon kuoro on kolmaskymmenes johtamani kuoro. Tuossa joukossa on ollut niin lapsi- ja nuorisokuoroja kuin erilaisia aikuisten ja vanhemman väenkin kuoroja. Monien kuorojen kanssa on vuosien varrella koettu merkittäviä hetkiä, suurten tai pienempienkin teosten parissa, koti- tai ulkomailla, osana jotakin tilaisuutta esiintyen tai omassa konsertissa. Itselleni parasta antia tästä kaikesta on ollut nähdä kuorolaisten innostus ja kokea yhdessä heidän kanssaan, että jotain arvokasta on tarttunut mukaan niistä ohikiitävistä hetkistä.

Lähiviikkoina, samalla, kun tutustun tuomiokirkon kuoroon paremmin, muotoutuvat tulevan kauden laulusuunnitelmat. Tapanani on ensin pyrkiä tunnistamaan kuorolaisten yhteisiä toiveita ja saada kuva kuoroyhteisössä vallitsevista perinteistä ja mieltymyksistä. Sen jälkeen tuon mukaan omia ideoitani, joiden avulla kuoron parhaita puolia saadaan nostettua esiin ja kehitetään niitä puolia, jotka sitä kaipaavat.

Toivon kaikille uutta lauluintoa nyt kesän kääntyessä lopuilleen ja kuorotyön alkaessa !

Marko Koskinen
kuoronjohtaja

Joululauluni

On kaksi joululaulua, jotka haluan laulaa joka joulu. Molemmat ovat lähtöisin kotiseudultani Keski-Pohjanmaalta Kaustiselta.

Vanhempi niistä on 1800-Luvulla syntynyt Kreeta Haapasalon joululaulu. Häneltä tunnetaan neljä laulua, joista Kanteleeni on tunnetuin ja on tälläkin hetkellä kuoron ohjelmistossa. Joululaulu lienee tuntemattomampi. Laulu löytyi yllättäen 1960-luvulla, kun Kaustisen Järvelän kylän martat viettivät koululla joulujuhlaansa. Järvelän kylä on muuten Kreeta Haapasalon syntymäkylä. Eräs juhlassa ollut pyysi laulaa Kreetan joululaulun, sanoi oppineensa sen äidiltään.

Laulun löytyminen herätti melkoista huomiota. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että laulu ei ole Kreeta Haapasalon tekemä, vain saanut häneltä nimen. Ratkaisevaksi muodostui kuitenkin kansanmusiikin tutkijan professori Erkki Ala-Könnin lausunto. Hänen mielestään joululaulussa oli samoja piirteitä, kuin hänen muissakin lauluisaan.

Laulua on mahdollista kuunnella joulunajan radio-ohjelmissa ainakin kahtena tulkintana. Kanteleilla soitettuna se soi upeasti. Itse pidän enemmän kanttori, oopperalaulaja Merja Virkkalan tulkinnasta, koska laulun sanat ovat koskettavat: äiti palaa jouluaattoiltana kotiin soittomatkaltaan. Kotona nälkäinen lapsijoukko ja isä odottavat. Äidillä on viisi leipää ja kaksi kalaa, joista koko perhe tulee ravituksi. Lopuksi kaikki lankeavat polvilleen ja kiittävät Jumalaa. Laulu oli diakonisen luonteensa takia 1990-luvulla kauneimmissa joululauluissa.

Toinen joululaulu on Konsta Jylhän joululaulu: Joulun aatto nyt saa. Uskonnollisen herätyksen jälkeen Konsta teki useita kymmeniä hengellisiä lauluja, joista joululaulu on yksi ja kuoron ohjelmistossa oleva: Kaikuvat kellot kotoisen kirkon toinen. Tietysti on niin, että kaikki sävellykset eivät jää elämään, mutta joululaulu on jäänyt. Joulun radio-ohjelmissa se kaikuu useita kertoja joka joulu. Ehkä syynä on sen sanat ja herkkä tunnelma. Lapsi vie jouluaattoiltana kynttilän vanhempiensa haudalle ja muistelee heitä. Sävelkulu on Konstaa parhaimmillaan. Sanat lauluun on kirjoittanut Konstan vaimo Rebekka Jylhä. Nuoruudessani minulla oli ilo tuntea heidät molemmat.

Riemullista ja musiikillista joulua!

Kari Torppa

Syyskausi alkaa

Koulut ovat jo avanneet ovensa ja useimmat ovat pitäneet kesälomansa. Kansalaisopiston ohjelma on pudonnut postiluukusta ja monet harrastajaryhmät aloittelevat toimintaansa. Muistakaa siis varata maanantai-ilta tuomiokirkon kuoroa varten. Viikko alkaa silloin mukavasti hyvässä seurassa ja laulamisesta voimaa ammentaen.

Kaipaan jo kuoroa ja sitä säännöllisyyttä, mitä mieluinen harrastus tuo viikkoon. Kesällä ei ole ollut tylsää ja tekemistä on löytynyt jokaiseen päivään, ei se sitä ole. Haluan kuitenkin tavata pian kuorokavereitani ja aloittaa syksyn harjoitukset. Ensimmäinen kokoontuminen on myös jännittävä, ketä uusia laulajia tulee joukkoomme?
Sitä odotellessa

Eeva-Liisa

Eksyneet kuorolaiset

Olipas taas hienoa laulaa, veteraanipäivän aattona kahdessa messussa, Tiistenjoella kello kymmeneltä ja Kauhajärvellä kello kaksitoista. Vaikka osa porukasta eksyikin kirkkojen vaihdon välillä tuntemattomalle metsätaipaleelle, niin perille hekin onnellisesti löysivät, toki hiukan myöhässä. Sen verran siunausta matkassa oli, että eksyneen auton kyydissä oli pari alttoa ja pari sopraanoa, huonompi olisi tilanne ollut, jos autossa olisi matkannut vaikkapa neljä bassoa ja Riitu. Niin on Lapua laaja kaupunki, että navigaattorikin eksyttää viattomat laulajat metsään. Komea oli eksyneiden laulajattarien sisääntulo Kauhajärven kirkkoon, urkujen viereen kuoron laulupaikalle. Varmasti kirkkoväki huomasi jokaisen eksyneen lampaan.

Kuoron laulua kiiteltiin ja tippa oli tullut ainakin yhden 50 vuotta sitten Tiistenjoen kirkossa ripille päässeen silmäkulmaan, kun kaikuvat kellot kotoisen kirkon oli helähtänyt soimaan. Karjalasta evakkoon tuodut Impilahden urut soivat kauniisti, myös puukirkon akustiikka ansaitsee kehuja.

Kiitoksella täytyy mainita myös Tiistenjoen kirkon suntion sakastiin järjestämä kahvi- ja nisutarjoilu, jota ilman olisi monen kuorolaisen maha jo kurninut Kauhajärven kirkossa. Pitkä oli laulajan keikkapäivä.

Iltapäivä oli tuulinen ja keväisen kaunis. Kauhajärven kirkosta ajelimme kaikessa rauhassa kohti kirkonkylää, maisemia katsellen. Metsätaipaleella maisemat olivatkin rajoittuneet ohi viliseviin puunrunkoihin. Onneksi kuskimme oli taitava ja pysyimme huimasta vauhdista huolimatta tiellä...ja ketään ei tullut vastaan. Kyllä Taivaan Isä kuorolaisestakin huolta pitää.

Tarja

Musiikillinen kirjaelämys

Eilen illalla luin loppuun Toivo Kuulan elämäkerran Tuijotin tulehen kauan. Se oli voimakas lukuelämys. Kaksi nuorta Alma ja Toivo omistivat yhteisen lyhyen elämänsä miltei sataprosenttisesti musiikille. Kaiken pohjana oli usko ikuiseen kevääseen ja rakkaus joka kestää yli kuolemankin. Ajanjaksokin on mitä mielenkiintoisin: viime vuosisadan kansallismielinen Suomi, jossa musiikilla oli tärkeä tehtävä kansallistunnon ja itsenäisyyden luojana. Tähän mahdollisuuteen tulisieluinen Toivo Kuula tarttui kaikella pohjalaisella voimallaan, mutta myös taiteellisella herkkyydellään. Kirjassa on paljon Alman ja Toivon kirjeenvaihtoa ja päiväkirjamerkintöjä, mikä lisää aitoutta.

Kuulan tuotannon parhaimmistoa ovat yksinlaulut ja kuoroteokset. Kukapa ei olisi ihastunut hänen kuorosävellyksistään: Virta venhettä vie, Siell´ on kauan jo kukkineet omenapuut, Auringon noustessa jne.

Kuulaa pidetään tunnetuimpana eteläpohjalaisena säveltäjänä. Monet oman maakunnan tapahtuma ja paikkakunnat ovat kirjassa esillä, myös Lapua moneen kertaan. Mielenkiintoista oli lukea Lapuan marssin ensiesityksestä ja harjoituksista säveltäjän johdolla. Sen aikaiset lapualaiset kuorolaisetkin muistelevat kirjassa Kuulaa kuoronjohtajana. Oma kuorommekin on laulanut tätä Kuulan sävellystä. Hieno on myös Kuulan kuvaus auringonlaskusta Alajoelta. Simpsiön laelta hän ihaili laajaa maisemaa ja sävelsi siitä myöhemmin orkesterisarjaansa osan Maisema. Useina vuosina Alman ja Toivon konserttikiertue suuntautui Lapualle. Epäilemättä heillä oli täällä ystäviä ja uskollinen yleisö. Sirkka-Liisa kertoi isoisänsä Jalo Lahdensuon ostaneen rahapulassa olleelta Toivo Kuulalta flyygelin, joka vieläkin on Honkimäessä.

Kuulan elämän traagiset loppuvaiheet ovat yleisessä tiedossa. Kirja tuo tähän vain vähän uutta tietoa, ei lopullista varmuutta. Enteellistä oli, että hänen viimeisiksi sävellyksiksi jäivät kaksi hengellistä kuorolaulua: Kun maan ja mantereen ja On Herran templiin tulla, joista jälkimmäinen oli muutama aika sitten kuoromme ohjelmistossa. Omien sanojensa mukaan kirkkokonsertit olivat hänen rakkaimpia aarteitaan. Omia hengellisiä sävellyksiä hänellä on vähän. Pohjankyrön kirkon 400-v juhliin sävelletty Isonkyrön kantaatti ja hänen laajin teoksensa Stabat mater, jonka ensimmäisen esitys oli vasta hänen muistokonsertissaan.

Kirjassa kulkee voimakas uskonnollinen juonne. Kuulan varttui ahdasmielisessä lestadiolaiskodissa. Usko ei häipynyt myöhemminkään hänen elämästään. Ei myöskään kohtalonomainen enteellisyys oman elämän lyhyydestä.

Kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen kirja, vaikka laajuutensa takia raskaanpuoleinen.

Jos kiinnostaa, niin siitä vaan!

Kari T.

Pääsiäisen aika

Olen elänyt hiljaisen viikon tapahtumia erilaisissa elämäntilanteissa, mutta aina kuoro on vahvasti ollut aikatauluttamassa tekemisiäni. Pienenä tyttönä kiirastorstai-ilta kului velipojan kanssa lusikkaleipiä täytellessä, koska vanhempani olivat laulamassa kuorossa. Lapsia ei ollut tapana 50-luvulla viedä ehtoollispöytään siunattaviksi ja velipojan kanssa lusikkaleipien täyttäminen oli toki mukavampaa kuin istua hiljaa kirkonpenkissä. Vähän vartuttuani olimme myymässä kuoron pitkäperjantai-illan konsertissa lippuja ja Oi katso Golgata kuoron laulamana kuuluu edelleen suosikkikappaleitteni joukkoon, niin vakuuttavasti ja eläytyen Seinäjoen kirkkokuoro on sitä vuosien varrella esittänyt.

Täällä Lapualla olemme kuoron kanssa olleet useina iltoina mukana hiljaisen viikon tilaisuuksissa. Työpäivän jälkeen kuoroon lähteminen useana päivänä samalla viikolla on välillä ollut hankalaa, mutta mitä useammin saa itsensä kirkkoon sitä paremmin pystyy hiljentymään kiireen keskellä pääsiäisajan tapahtumiin. Mielestäni pääsiäinen on kirkkovuoden kohokohta ja olen iloinen, kun saamme olla kuorona mukana pääsiäisen jumalanpalveluksessa. Meillähän on se onni, että laulujen harjoittelu alkaa jo paljon ennen esiintymistä ja saamme nauttia laulujen välittämästä ilosta muita aiemmin.
Pääsiäisen juhlaa odotellessa

Eeva-Liisa

Marianpäivänä

Sunnuntaina sitten lauloimme niitä ihania Maria-lauluja parvelta ja sisaruspiirissä. Kolme mikkiä keräsi äänet tasapuolisesti talteen. Pidennetyn hiihtoloman jäljiltä oma ääni tuli ulos mistä sattui. Tulipa taas todistetuksi säännöllisen harjoittelun merkitys.

Herkkien laulujen ajattomat sanat ja sävelet palauttivat mieleen Marian merkityksen Jeesuksen äitinä ja välittäjänä, jota ortodoksikirkko erikoisesti korostaa. Siinä samalla voi muistella, kuinka tärkeä oli oma äiti aikanaan.

Seurakunnan järjestämä naisten-päivä huipentui illalla kirkossa tunnelmalliseen Seeli Toivion ja Hedi Viisman sello-kantelekonserttiin. Johtuikohan erikoisesta, kromaattisesta kanteleesta, kun välillä soi kuin yksi soitin. Totesimme jälleen kerran, että näitä kirkossa pidettäviä konsertteja ei koskaan kannata jättää väliin! Eihän?

Kysyy Torpan Anneli